​Ketteryys on kykyä reagoida muuttuviin faktoihin: Osallistu pohjoismaiseen Agile-selvitykseen

Julkaistu aiheella Uutiset
nordic_agile_survey.jpg
October 12, 2020 · 1 min lukuaika

Nitor toteuttaa pohjoismaisen kyselytutkimuksen ketteristä menetelmistä yhdessä Helsingin ja Karlstadin yliopistojen kanssa.

Pohjoismaisen ketteryysselvityksemme lähtöoletuksena on, että ketterät organisaatiot ovat sopeutuneet koronapandemian vaatimiin äkillisiin muutoksiin nopeammin kuin ei-ketterät kilpakumppaninsa. Vaikuttaa myös siltä, että mukautumiskyvyn tarve on vain lisääntynyt digitalisaation kiihtymisen myötä.

Näiden oletusten paikkansapitävyyttä selvitämme nyt yhdessä Helsingin ja Karlstadin yliopistojen kanssa.

Käännämme katseemme yritysrajat ylittävään Agile-yhteisöön, jossa vaikuttavat todelliset arjen agilistit.

Nitor on tutkinut aiemminkin ketteriä menetelmiä ja niiden käyttöä: Suomessa 2018 ja Ruotsissa 2019 yhdessä Helsingin yliopiston ja Blekingen Teknillisen korkeakoulun kanssa.

Tämänkertainen selvitys pureutuu:

  • Yleiseen mielipiteeseen ketteristä menetelmistä

  • Ketteryyden tilaan pohjoismaisissa yrityksissä

  • Ketterään tulevaisuuteen

Selvitystyö käynnistyy samanaikaisesti Suomessa ja Ruotsissa. Myös muista Pohjoismaista tulevat vastaukset otamme mieluusti mukaan.

Lämpimästi tervetuloa vastaamaan kyselyyn!

Kyselylomakkeen täyttö vie alle 10 minuuttia. Jos haluat osallistua Hövding Airbag 3.0. -ilmatyynykypärän arvontaan, jätäthän myös yhteystietosi.

Vastaa kyselyyn

Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Petri Kettunen, Tommi Mikkonen, Tomi Männistö (Helsingin yliopisto, Tietojenkäsittelytieteen osasto)

Tomas Gustavsson (Karlstadin yliopisto)

Maarit Laanti, Andreas Tjernsten, Erik Fallenius, Mari Asunmaa (Nitor)

Kuva: Tuomas Uusheimo