Sovellamme työssämme ketteriä kehitysmenetelmiä, testiautomaatiota, jatkuvaa toimittamista sekä muita hyviä lähestymistapoja ohjelmointiin. Yksittäisen menetelmän seuraamista tärkeämpää meille kuitenkin on itsenäinen ajattelu ja pragmaattinen tapa soveltaa hyväksi havaittuja menetelmiä käytännön työssä.

Koodaavalle arkkitehdille hyödyllisiksi taidoiksi luemme esimerkiksi seuraavat: Java, JavaScript, TypeScript, React, Angular, REST, pilvipalvelut, testauskehykset ja jatkuvan käyttöönoton työkalut. Kokemus mobiilisovellusten kehittämisestä sekä funktionaalisesta ohjelmoinnista on plussaa, muttei pakollista.

Kehityshankkeissamme työskentelee tällä hetkellä noin 200 ohjelmistoalan ammattilaista. Joukkoomme on valikoitunut alamme huippuosaajia. Työmme kulmakiviä ovat työntekijöidemme osaaminen, asiakkaan kannalta järkevien ratkaisujen tekeminen sekä terve maalaisjärjen käyttö. Nitorin asiakastyytyväisyys on liiketoiminnan analyysipalveluita tuottavan Onwayn mukaan kaikkien aikojen paras IT-alalla asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella.

Nitorilla työt hoituvat laadukkaasti ja tehokkaasti normaalin työpäivän puitteissa. Meille on tärkeää, että töissä on loistava yhteishenki ja meillä viihdytään. Teemme vuosittain yhteisiä koulutusmatkoja ja järjestämme paljon tapahtumia joissa opimme ja opetamme uusia teknologioita toisillemme sekä kehitämme toimintaamme. Tuemme myös erilaisten Open source -projektien tekemistä työajalla. Nitorilla asioita kehitetään yhdessä, ja itseään kiinnostaviin seikkoihin pääsee vapaasti vaikuttamaan.